perjantai 14. toukokuuta 2010

Tasavallan presidenttimme asema

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ei kannata presidentin ulkopolitiikan valtaoikeuksia kaventavaa lakia, jossa EU:ssa Suomea edustaa pääministeri, mikä hänen mukaansa vähentää aitoa, laaja-alaista kansalaisten ajatusten huomioon ottamista ja yhteiskunnan kestävyyttä.

Koko lakiesityksen valmistelua on Halosen mukaan leimannut perustuslain vastainen, ulkopolitiikan hoidon vaarantava kiire: "- - eri kohtiin ehdotetut muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti ulkopolitiikkamme johdonmukaisuuteen ja pitkäjänteisyyteen, jota tasavallan presidentti on osaltaan tarkoitettu turvaamaan." Samalla vahvistuu hallituksen eikä eduskunnan päätösvalta. Presidentti toivoo, että eduskunta pohtii perusteellisesti parlamentarismin lisäksi oikeusvaltion ja hyvän hallinnon merkitystä nykyaikaiselle demokratialle.

Presidentin mielipiteen arvoa kohottaa, että hänen seuraajansa on todennäköisesti leikkaajaporvari Sauli Niinistö, joka valisti oppilaitani Kivenlahden pelikenttäjäillä luistelleessaan. Niinistön mukaan läksyjä ei kannata lukea - muutenkin, viitosilla kuutosilla pärjää. Hänkin on pärjännyt. No, luulen, että herra Niinistö on kertonut, että Suomessa on niin hyvä koulutusjärjestelmä, että kaikilla on toivoa.

Seuraava presidentti on vähän kuin seuraava Espoon kaupunginjohtaja: pitäisi saada sopiva ja pätevä kokoomuslainen. Maitopoikaihmissuhdesotkijoista, mopopopulisteista ja sen sellaisista ei virkaan ole, ja osaaja-Ollillakin taitaa olla muuta mielenkiintoisempaa tekemistä.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

KIVENLAHDEN JA SOUKAN KIRJASTOPÄÄTÖS SELKOKIELELLÄ

Kulttuurilautakunta kokoontui 14.4.2010 Soukan kirjastoon päättämään Espoonlahden kirjastojärjestelyistä. Paikalla olivat puheenjohtaja Lumme Jasminiitta, Balk Mirjami, Garam Lajos, Granström Timo, Mattila Veli-Pekka, Mygrijev Maarit, Schröder-Wikberg Gunn-Britt, Siberg Heli, Suntio Hannu, Tiainen Jani, Toltti-Loikkanen Arja, Volotinen Teresia ja Yusuf Said.
Miksi varapuheenjohtaja Heljä Misukka ja Bo Grönholm olivat poissa näin tärkeästä kokouksesta ei ole tiedossani.

Kirjastoasia esiteltiin hyvin asenteellisesti sekä kokouksessa että esityslistassa. Samalla kuitenkin selvisi, että Kivenlahden ja Soukan tilojen on annettu rapistua parinkymmenen vuoden ajan. Ainoa tieto "väliaikaisesta aluekirjastosta" asialistassa on tämä: "Espoonlahden keskuksen alueella on alustavien tiedustelujen mukaan tarjolla ainakin yksi vuokratila, johon aluekirjaston muutto olisi todennäköisesti mahdollista tämän vuoden aikana." Siis ei mitään tosiasioita päätöksen pohjaksi. Kun tivasimme lisää faktoja, saimme vihdoin tietää tämän tilan sijaitsemisen julkisen salaisuuden myös kokouksessa - emme muuta. Mieltäni seuraa myös kysymys, ketkä tuntevat vuokransaajan, kun kiire on näin kova.

Valtuusto hyväksyi 23.4.2007 Espoonlahden aluekirjaston, yhteispalvelupisteen ja kulttuurisalin hankesuunnitelman ottamatta kantaa Kivenlahden ja Soukan kirjastojen tulevaisuuteen. Nyt ne pitäisi äkkiä lakkauttaa ja siirtää väliaikaiseen kirjavarastoon, joka luultavasti vaatii myös remonttia. Miten käy sitten valtuuston päättämän monitoimitilan?

Näin ollen ainoa järkevä päätös oli ehdotukseni: "Kulttuurilautakunta hylkää Espoonlahden aluekirjaston väliaikaisten tilojen tarveselvityksen. Esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Balk, Garam, Granström, Mattila, Mygrijev ja Schröder-Wikberg ja Suntion ehdotuksen puolesta Lumme, Siberg, Volotinen, Yusuf, Tiainen, Toltti-Loikkanen ja Suntio. Tiainen, Lumme, Siberg, Volotinen, Toltti-Loikkanen ja Suntio tekivät seuraavan pöytäkirjamerkinnän: katsomme esityksen tarkoitushakuisesti valmistelluksi. Se ei sisällä olennaisia 3.3.2010 kokouksessa pyydettyjä tarkennuksia ja siinä mainitut kustannusarviot ovat vajanaisia ja täysin vailla perusteita. Pöytäkirjamerkinnän tekijät toivovat jatkossa tiiviimpää ja erityisesti avoimempaa yhteistyötä valmistelijan kanssa." Tulos oli siis 6 (kok ja rkp) - 7 (kesk, ps, sd, vihr). Ihan tulevat mieleen Antti Kalliomäen aatokset.

NYT IHMETTELEN KOVASTI, MINNE ON HÄVINNYT PÄÄTÖKSEN LOPPUOSA: Lautatakunta edellyttää, että valmistelijat jatkavat väliaikaisen aluekirjaston selvitystyötä niin, että Kivenlahden ja Soukan kirjastot jatkavat toimintaansa jossakin laajuudessa.

Nyt kun tämä Espoonlahden kirjastoasia on viety ripeästi kaupunginhallituksen kokoukseen 26.4.2010, odotan sen päätöksiä mielenkiinnolla. Julkistan sitten monia muitakin äänestystuloksia tässä blogissani, koska mediassa, esimerkiksi Länsiväylässä, ne eivät ylitä uutiskynnystä. Todelliset sivistyspuolueet paljastuvat esitystaloudesta.

Nyt kaikki espoolaiset toimintaan Kivenlahden ja Soukan kirjastojen puolesta. Aika käy vähiin.




sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

KIVENLAHDEN JA SOUKAN KIRJASTOJEN KOHTALO

Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi monia isoja kulttuuriasioita huhtikuussa 2007, muiden muassa Espoonlahden aluekirjastohankkeen. Jostain syystä asia ei ole edistynyt. Samalla Kivenlahden ja varsinkin Soukan kirjastojen on annettu rapistua, vaikkei tuolloinen päätös edellytä niiden lakkauttamista. Tällä vastuuttomalla toiminnalla on erityisesti Soukan kirjaston henkilökunta ajettu umpikujaan ja pilattu heidän työolosuhteensa. Nyt tätä käytetään verukkeena lähikirjastojen tuhoamiseen.

Aikanaan Leppävaaran seutu sai upean Sellon kirjaston. Silloin sen kupeessa oleva Laajalahden lähikirjasto sai jatkaa. Nyt kokoomus on eri mieltä, vaikka Espoonlahden alueelta on lähes kaksikymmentä valtuutettua, heistäkin enin osa kokoomuslaisia. Kokoomus ja jotkin muut haluavat panna lapset ja vanhukset tarpomaan Espoonlahden mäkiä sivistyksen perässä yhteen suureen yhteistyötoverin vuokraamaan kirjavarastoon, josta ei tosin ole mitään tarkkaa tietoa. Sen sijaan Soukasta on kirjattu kaatuneen vesilasinkin jättämä jälki.

Jos Kivenlahti ja Soukka lopetetaan, on tämän linjauksen mukaisesti lakkautettava myös esimerkiksi Laajalahden kirjasto, josta sitten voisi siirtää osaavaa henkilökuntaa vaikkapa Espoonlahteen. Minä olen sivistynyt ihminen enkä kannata tällaista, mutta tasapuolisuutta vaadin. Ei voi olla niin, että Laajalahden väki saa paremman palvelun kuin Kivenlahden ja Soukan. Kirjastoverkostoa onkin kehitettävä oikeudenmukaisesti.

torstai 25. maaliskuuta 2010

LÄMMIN KIITOS KAIKILLE ÄÄNESTÄJILLENI

Minun on syytä nöyrtyä mutta jatkakaa te, ja jos kohtaatte minut vielä, uskokaa, olen edelleen kasvamisen ja kasvatuksen puolella.

Tiedän, mitä olen tehnyt opettajien ja samalla myös oppilaiden hyväksi, ja tämän työn kautta olen oppinut arvostamaan itseäni ja lähimmäisiäni. En voi sille mitään, etteivät monet muut äänestäjät Teidän lisäksenne ole kokeneet samoin.

Iloitaan yhdessä vastuuseen päässeistä hyvistä edunvalvojista.

On hiljaisempi aika, en tästä enää kehity ja populistiksi en rupea.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

EDUNVALVONNAN AAKKOSET JA OPPIMÄÄRÄ

Olen toiminut opettajien ammattiyhdistystehtävissä koko työurani ajan, siis hyvin pitkään. Kokemus on vahvuus, mutta jos tulee ylimieliseksi, kaikkitietäväksi, olisi osattava luopua, koska silloin häviää myös innostus ja tarmo – alkaa vain ylpeillä norsunluutornissaan eikä pysty kouluttamaan uusia toimijoita, näkemään heidän ja omia todellisia vahvuuksiaan ja työskentelemään niiden avulla yhteiseksi hyväksi.

Minun ykköstoiminta-alueeni, kotikenttäni on aina ollut kasvatuksen ja opetuksen voimavarojen, resurssien turvaaminen. Johtamani OAJ:n Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen toiminta onkin tiivistynyt kolmeen pääkohtaan: vaikutetaan, tiedotetaan, tehdään yhteistyötä – siis tulipalojen estämistä enemmän kuin niiden sammuttamista. Toki silloin nuorena olin myös kovin kiinnostunut palkkaluokista ja erilaisista lisistä ja muistankin monenlaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia palkkajärjestelmämme historiasta.

Olen kahden vuoden ajan osallistunut OAJ:n luottamusmiehille ja paikallisyhdistysten puheenjohtajille järjestämään kahdeksanpäiväiseen edunvalvonnan perusopintojen kurssiin, jossa perehdytään nimenomaan virka- ja työehtosopimuksiin (OVTES, KVTES), lainsäädäntöön ja neuvottelutaitoon. Näin olen halunnut kohdata uusia haasteita ja oppia entistä paremmin neuvomaan ja auttamaan opettajia heidän yksilöllisissä ongelmissaan ja korjaamaan valtakunnallisesti sopimus- ja lainsäädäntöpuutteita.

Hyvä luottamusmiesjärjestelmä on ammattijärjestön jäsenten paras turva. Onkin todella ilahduttavaa, että uudessa sopimuksessa parannetaan luottamusmiesten asemaa. Myös paikallisyhdistyksemme toukokuun koulutus- ja vaikuttamisseminaariin kutsumme työnantajien ja jäsenyhdistysten lisäksi luottamusmiehet.

Olen tiimityön kannattaja, ja mielestäni OAJ:ssä peruskoulun ja lukion opettajien pitää pystyä nykyistä parempaan yhteistyöhön – mutta samalla myös entistä parempaan yhteistyöhön muiden opettajaryhmien kanssa. Ainakin meillä Espoossa ja Kauniaisissa on hyviä kokemuksia tästä. Olenkin valmis viemään tätä tietotaitoa OAJ:n valtuustoon.

Valitsijayhdistykseni kokoonpano tukee mahdollisuuksiani. Sen asiamies on luokanopettaja, luottamusmies ja palkkasihteeri Markku Kälviä. Muiden jäsenien virkanimikkeet ovat historian ja yhteiskuntaopin lehtori, ruotsin ja englannin kielen lehtori, matematiikan ja fysiikan lehtori, kuvataiteen lehtori ja laaja-alainen erityisopettaja. Itse olen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori enkä kiistä sitä, että olen kirjarakas ja suomenkielirakas.

Olin taas viime syksynä puhumassa Länsi-Uudenmaan piirin väelle lempiaiheestani, miksi osaamisen edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen vuoksi kannattaa panostaa kasvatukseen ja opetukseen. Pohdin myös, mitä ”säästöistä”, oikeammin leikkauksista seuraa. Olin pyytänyt myös kommentit piirimme puheenjohtajalta Markku Tikkaselta sekä palkkasihteereiltämme Kiti Ikoselta ja Markku Kälviältä, joka jyrähti mielestäni osuvasti: ”Opettajan näkökannalta: Työuupumus tulee lisääntymään, turhautuminen yms. seikat tulevat vaikuttamaan siten, että monet opettajat vaihtavat alaa pysyvästi. Pitkällä aikavälillä tämä merkitsee ilman muuta opetuksen ja oppimisen tason heikentymistä. Suomi pärjää tässä kovassa maailmassa ainoastaan osaavien ihmisten ansiosta. Onko tulevaisuuden Suomi alikehittynyt takapajula? Työnantajan näkökannalta: Työnantaja on ilmoittanut, että palkkakilpailukyky on yksi elementti taisteltaessa koulutetusta työvoimasta. Se, mitä nyt tehdään, ei mitenkään edistä tätä näkökantaa, päinvastoin. Työolosuhteiden kuntoon saattaminen kenties helpottaisi työurien pidentymistä. Nykyinen meno johtaa päinvastaiseen tulokseen.”

Mitä edunvalvonta siis on? Tähän kysymykseen voisi vastata jopa tietokirjan verran. Minusta kyse on oman ryhmänsä etujen ajamisesta vilpittömin ja rehellisin keinoin. Meille opettajille sen pitäisi olla siinä mielessä kohtuullisen helppoa, että kukaan ei voi kiistää osaamisen merkitystä. Keskenämme haasteet ovat kovia: kuuntele, malta mielesi, ole myönteinen, jaksa olla tyyni, vaikka ajattelisit, että toinen on ihan metsässä, pidä huolta myös itsestäsi.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Keski-Espoon yhtenäinen peruskoulu tuhottu


Espoossa rakennetaan yhtenäisiä peruskouluja lainsäädäntömme mukaisesti. Mutta hups - tänään suomenkielinen opetuslautakunta tuhosi yhden kolmesta ensimmäisestä äänin 7 - 5.

Tämä on tätä lyhytjänteistä politiikkaa: kvartaalisäästöjä etsitään - pitkällä aikavälillä kalliiksi tulevia leikkauksia tehdään. Miksei sitten siirretty alaluokkia johonkin lähiyläkouluun? Olisi näin noudatettu edes lain kirjainta.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Keski-Espoon koulun koukerot

Keski-Espoon koulu (ent. Kirsti ja Suvela) on yksi Espoon kolmesta ensimmäisestä (lisäksi Maininki ja Kivenlahti, nyk. Maininki sekä Kalajärvi ja Pohjois-Espoo, nyk. Kalajärvi) samassa rakennuksessa ja hallinnossa jo ennen yhtenäisen peruskoulun lainsäädäntöä toimineesta ala- ja yläkoulusta.

Luonnollisesti yhtenäisiä peruskouluja on sitten rakennettu lisää. Kysymys kuuluukin, miksi virkamiesten ja luottamusmiesten (poliitikkojen) päätökset ovat olleet sellaisia, että nykylainsäädännön mukaista peruskoulua tosissaan aiotaan typistää lopettamalla siitä yläluokat suomenkielisen opetuslautakunnan päätöksellä. Eikö mitään viisaampaa mahdollisuutta ole? Jo pelkät oppilasmäärien ennusteet vaativat jotain muuta vaihtoehtoa.

Peruskoulut toimivat lähikouluperiaatteella. Oppilaat ja vanhemmat voivat toki hakeutua muuallekin vaikkapa painotuksen tai kielivalinnan vuoksi. Jos jotain koulua vieroksutaan - niinhän nyt väitetään - syy lienee väärässä politiikassa, vikaan menneissä päätöksissä, joita ei räjäyttämällä yläluokat lopullisesti korjata vaan vaativammilla keinoilla.

Turhista seinistä maksaminen on tuhlailua mutta niin on myös seiniensiirtelypolitiikka.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Kivenlahden ja Soukan kirjastojen puolesta

Espoonlahden väliaikaisen aluekirjaston perustaminen ei voi olla peruste tuttujen ja turvallisten lähikirjastojen lakkauttamiselle, vaan niiden toimintaa voidaan jatkaa suunnitellusti esimerkiksi keskittämällä niihin vain tiettyjä toimintoja ja kehittämällä niistä ensisijaisesti lasten, nuorten ja vanhusten turvallisia sivistysolohuoneita.

Myöskään lopullisessa ratkaisussa joko tai -vaihtoehto ei voi olla ainoa mahdollisuus, vaan on tehtävä eri vaihtoehdot huomioiva kunnollinen ja perusteellinen tarveselvitys.

Espoonlahden asukkaiden hyvinvointi on ensisijaista. Ei se, että jollakin kenties olisi tarjolla jossakin tyhjentynyt tila johonkin hintaan, joka saattaa myös äkkiä nousta.

torstai 18. helmikuuta 2010

Mikael Jungner -ajojahti

Jotkut ovat aina puolueettomia asiantuntijoita ja ajan haasteisiin vastaavia, oikeistolaista jäsenkorttiaan piilottelevia huippuosaajia: näin hoidellaan porvarillis-fundamentalistiset puhdistukset ja pannaan tutkiva journalismi saunan taakse kyykkyyn odottamaan länsimaisen "demokratian" niskalaukausta.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

OLEN EHDOKKAANA OAJ:N VALTUUSTOVAALEISSA

(ilmoitus hiihtolenkin jälkeen)

Voit äänestää OAJ:n jäsensivuilla 15. - 24.2. tai työpaikallasi 22. - 23.3.2010.
OSAAMISEN JA SIVISTYKSEN PUOLESTA SYRJÄYTYMISTÄ VASTAAN.

Olen tehnyt työtä koko virkaurani ajan opettajien hyväksi ja tiedostanut, että koululaisten oppiminen ja opettajien hyvinvointi ovat sidoksissa toisiinsa.

Tutustu ajatuksiini ja työhöni muun muassa lehtiin antamieni haastattelujen sekä erityylisten ja -lajisten kirjoitusteni kautta. Helpoimmin pääset aloittamaan näiden kotisivujeni ja niihin liittyvien linkkien avulla sekä esimerkiksi googlettamalla. Tietysti voit myös ottaa yhteyttä minuun parhaaksi katsomallasi tavalla.

KOKEMUS ON VAHVUUS.